Children Learn what they Live! –käytännön työkaluja kielen varhentamiseen

Varhennetun kielen opetus on aivan uusi opetuksen alue Suomessa ja onkin tärkeää, että opettajilla on tietoa ja taitoja uudenlaisten kieltenopetuksen oppimisympäristöjen, toimintakulttuurin ja pedagogiikan luomisessa. A1 -kielen varhentajat omaavat aivan erityisen osaamisen osana opettajuuttaan -osaamisen, jossa yhdistyvät pienten lasten pedagogiikka, funktionaalinen kielikasvatus sekä kontekstuaalis-pedagoginen kielenoppimisen oppimaisema. Tämä asiantuntijuus erottaa puuhastelijat pedagogeista ja me peukutamme pedagogeille!

Varhennetun A1 -kielen opetuksen tulo osaksi opetussuunnitelman perusteita tekee kielenopetuksesta tavoitteellista ja sen myötä kielitaidon osaamisesta arvioitavaa osaamista. Ennen opetussuunnitelmaan tuloa varhennetun kielen oppiminen ja opettaminen ovat muistuttaneet enemmän kielen omaksumista (acquisition) leikin ja laulun lomassa, sillä varsinaisia kielitaidolle asetettuja, arvioitavia, tavoitteita ei toiminnalla ole ollut.

Mitä arvioidaan, kun arvioidaan pienen varhentajan vieraan kielen kielitaitoa? Osallistunut innokkaasti? Tai vähemmän innokaasti? Ollut mukana ja saanut opetusta? Osoittaa kiinnostusta tai ei ole kiinnostunut? No ei ainakaan näin!

Peukku varhentajaopeille, pedagogeille ja arvioinnin ammattilaisille! Osaaminen tehdään näkyväksi ja se tulee näkyväksi, kun varhennetun kielen oppimisprosessit suunnitellaan niin, että kielitaidon kehittymiselle asetetut tavoitteet saavutetaan osana oppimisprosesseja. Varhentajan kehittyvä kielitaito avautuu autenttisissa kielenkäyttötilanteissa, tavoitteita kohti kuljettavissa oppimistilanteissa, jolloin  meidän on opettajina helppo sanallistaa oppilaan osaaminen suhteessa tavoitteisiin.

Tutkimukset osoittavat, että varhainen kielen aloitus on toteutettava huolellisesti, jotta sillä saavutetaan myönteisiä vaikutuksia ja niitä vaikutuksia, joita sille kansallisessa kieliohjelmassa ja opetussuunnitelmassa asetetaan. (Daryai-Hansen, Gregersen, Søgaard, 2014; Søgaard & Revier, 2015). Kielenopetuksen aloitusikä on kuitenkin vain yksi monista muuttujista, joilla nähdään olevan merkitystä kielitaidon kehittymiselle varhennetun kieltenopetuksen viitekehyksessä. (Meriläinen & Piispanen, 2019). 

Iloa ja innostusta varhennetun kielen opiskeluun!

Merja ja Maarika

Viime viikolla otimme tulevien luokanopettajien Kielen varhentamisen opetukseen mukaan pikkuoppilaat, joille englannin kieli oli koulukontekstissa aivan uusi tuttavuus!  Tuokio vei kaikki mennessään ja lasten upeat kortit, jotka herätettiin eloon IPadien avulla, saivat aplodit raikaamaan! Onnistumisen ja oppimisen ilo oli käsin kosketeltavaa ja mikä parasta, ensi syksynä kentälle jalkautuu osaava joukko uunituoreita opettajia, joilla on erityisosaamista  myös varhentamiseen liittyen!

Check it out!

Kurkkaapas, mitä kielten varhentamisen seminaarissa puhuttiin!

Paljon uutta ja innostavaa kielen varhentamiseen!

https://www.helsinki.fi/fi/unitube/video/20931

Innostavaa ja jännittävää!

Voiko kielten oppiminen olla innostavaa? Entäpä jännittävää? 

Tänään testasimme, ja totesimme, että kyllä voi! 

Sukelsimme kielen oppimisen maailmaan mysteerien matkassa – ja eipä aikaakaan, kun huomasimme, että me kaikki, reilu neljäkymmentä ”sukeltajaa”, olimme täysin kielen lumoissa, täynnä iloa ja innostusta! Miksi? Siksi, että prosessi vei meidät mennessään ja syvensi osaamistamme askel askeleelta. Siksi, että prosessi oli oppilaslähtöinen – toiminnallinen ja hauskoista aihepiireistä lähtevä. Siksi, että oppimisen polku oli suunniteltu tarkasti ja se oli kokonaisuus – ei irrallisia pikkujippoja, vaan yhteneväisesti etenevä oppimisen polku, jonka opettaja voi opettaa koko kokonaisuutena tai pieniksi tuokioiksi pilkottuina osina ilman, että prosessi kärsii.

Mysteeriä  aloimme selvittää tutustumalla värisanastoon laulaen ja leikkien. Kun olimme oppineet värisanaston alkeita, laitoimme sanat heti käyttöön  – leikin kautta tietenkin. Huikeaa oli huomata, että leikki oli itsessään eriyttävä – he, joille värit olivat vielä vaikeita, saivat luvan kanssa katsoa muiden toimintaa, ottaa kieltä rauhassa haltuun, ja oppia toisten tukemana. Leikissä opiskelimme ihan huomaamattamme myös numeroita ykkösestä kymmeneen, OHOS!

Prosessissa hujahti huomaamattamme reilu kolme tuntia! Prosessi olisi voitu pilkkoa pienempiinkin osiin, mutta huomattavaa oli se, että prosessi eteni ja syvensi oppimista koko ajan. Toinen huomattava piirre oli se, että huomaamattamme toimimme uudella kielellä hyvinkin nopeasti varsin luontevasti. Miksi näin? Siksi, että kielenoppimisenprosessi oli pohdittu niin tarkasti, että se syvensi jatkuvasti osaamistamme ja vei meitä kommunikoimaan turvallisesti ja tutusti sillä osaamisella, minkä olimme saavuttaneet!

No mitäpä siis mietin?

Pohdin sitä, että viime aikoina on kielten varhentamiskeskusteluissa puhuttu paljon siitä, kuinka tärkeää on oppia leikkien ja laulaen, oppilaslähtöisin menetelmin.

Tärkeitä asioita molemmat, mutta kuinka varmistetaan se, että kielten opetuksesta ei tule vain puuhastelua, vaan että sillä on todellakin punainen lanka, joka oikeasti edistää kielen oppimista prosessimaisesti, osaamista syventäen?

Ettei vain jäädä ainoastaan prosessin kontekstuaalis-pedagogisen varhennetun kielenoppimisen proseesin ykköstasolle (Meriläinen & Piispanen, 2018), vaan edetään prosessissa sen jokainen askel, aina neljännelle tasolle saakka: 1) Aloitetaan uuden kieliaineksen syöttämisestä (input +1), 2) Edetään kielen käyttöönottoon eli operationaaliseen vaiheeseen, 3) Tarjotaan autenttisia kielenkäyttökonteksteja, joissa oikeasti kommunikoidaan uudella kielellä sekä 4) Syvennetään ja tuetaan muodostunutta sanavarastoa sekä laajennetaan sitä edelleen. 

Jotta kielen kehityksen prosessi etenee niin, että kielestä tulee oikeasti kommunikoinnin väline, on prosessin jokainen vaihe käytävä läpi – muutoin prosessi jää vajaaksi ja toiminta helposti puuhasteluksi, jossa ei ole punaista lankaa, tavoitteita. Tarvitaan siis leikkiä ja laulua, toistoa ja toimintaa, kommunikointia ja ongelmanratkaisua, vuorovaikutteisuutta ja iloa, asian käsittelyä monilla aisteilla ja yhteistoiminnallisesti, aivan kuten tänään koimme  mysteerin parissa.

 Mysteerin parissa emme tänään kirjoittaneet mitään. Joku saattaisi ihmetellä, voiko oppimisprosessi edetä siitä huolimatta? Tämähän on varsin päinvastaista perinteistä kielen oppimista ajatellen! Kielen varhentamiseen liittyvä tutkimusperustaisuus puhuu kuitenkin juuri tämän toiminnallisen prosessin puolesta, jossa kirjoittamisen sija on hyvin vähäinen. Aivotutkija Minna Huotilaisen sanoin: ”En lähtisi uudella kielellä kirjoittamaan, vaan nimenomaan puhumaan, leikkimään ja laulamaan, altistamaan ja syventämään”. 

Iloa ja innostusta!

ps. Ei lintukaan kirjoittamalla lentämään opi – se tarvitsee riittävästi lähtötason taitoja (input +1), sitten se harjoittelee pesän lähettyvillä, nousee siivilleen ja kohoaa lentoon. Näkee maailmaa ja maisemia. Erilaisia oppimaisemia.

Vuorovaikutteisuutta ja virtuaalisuutta

Tämän päivän yhteinen nimittäjä oli LUOVUUS!

Aurinkoinen Nivala, aurinkoinen Ulla.

Aamusta lähdimme raikkaaseen (-16) ja aurinkoiseen Nivalaan happihyppelylle. Virtuaalisuunnistus johti meidät kuuden eri kielen lähteille: uskomme, että Nivalan jokainen Jaakko on nyt varmasti herätetty aamulaululla :).

Päivä jatkui oman ID-kortin luomisella Vuorovaikutteista käsi -menetelmää hyödyntäen: kukin etsi, vaihtoi ja löysi itseä kuvaavia ominaisuuksia haluamallaan kielellä. Tämän jälkeen ominaisuudet koottiin omaan voimakorttiin, johon myös liitettiin oma kuva (tai olisi tässä voinut hyödyntää toki vaikka mielekästä lehdestä löydettyä kuvaa, joka olisi jostain syystä miellyttänyt itseä kovasti). Askartelutuokion jälkeen esittelimme itsemme toisillemme: tällainen minä olen! Monenlaiset luonteenpiirteet ja tavat toimia tulivat tutuiksi! Pohdimme myös muutamien kanssa näiden korttien hyödyntämistä: pyykkinaru luokkaan, johon kuvat laitetaan muistuttamaan meitä hyvistä ominaisuuksistamme, arvuuttelua korttien perusteella (kuka on iloinen, innokas, ujo, kekseliäs ja tykkää tutkia asioita?), jne...

Tutuilla viitekehyksen osaamisalueilla (A1) liikuimme tässäkin pienessä harjoitteessa:

• Tunnistan tuttuja sanontoja, kun minulle puhutaan hitaasti ja selvästi.
• Pystyn täyttämään lomakkeita, joissa kysytään henkilötietoja (kirjoittaminen)
• Selviydyn kaikkein yksinkertaisimmista keskusteluista (suullinen vuorovaikutus)
• Osaan käyttää yksinkertaisia sanontoja ja lauseita (puheen tuottaminen)

Loppupäivästä otimme käyttöömme erilaisia virtuaalisovelluksia ja appeja pohtien niiden hyödyntämistä opetuksessa. Appeina mukana olivat tällä kertaa seuraavat:


X-note (virtuaalirata)
Chatterpix (puhuva pää)
Word cloud (sanapilvi)
Word salad  (sanapilvi)
Hirsipuu (tai hang man)
Tagxedo (sanapilvi, jossa sanat voi laittaa tiettyyn muotoon. Löytyy netistä www.tagxedo.com)
Clips (realityvideo: ota kuva ja äänitä sen päälle puhettasi)
Little story creator (tee kirja)
Book creator (tee kirja)
  Build your wild self (tee itsestä hauska selfie)
Shadow puppet edu (videotyökalu)
Puppet pals (animaatiotyökalu)
QR generator (tee qr-koodeja)

Aforismikortit: www.kohtaamisengalleria.f

Näistä sovelluksista/nettisivuista jokainen oli sellainen, jossa oppilaan on käytettävä omaa luovuutta ja ongelmanratkaisutaitoja. Valmiita oikein/väärin -vastausvaihtoehtoja ei ole. Miksi näin? Siksi, että uskomme, että jokainen peli/sovellus voi toimia myös oppimispelinä kun sille annetaan tavoitteet ja tehtävänanto ohjaa kohti tavoitteen saavuttamista (esim.Puppet pallsin näkökulmasta:  käsikirjoita pieni tarina, etsi sille hahmot ja tausta, harjoitelkaa animaatiota ja äänittäkää se...). Näkökulmana se, että oppilas on TUOTTAJA eikä ainoastaan KULUTTAJA, kuten monissa valmiiksi pureskelluissa oppimispeleissä usein käy. Tällöin mobiililaitteet ja tieto- ja viestintätekniset laitteet toimivat nimenomaan TYÖKALUINA oppimisessa eikä itsetarkoituksena. Ihan kuten kielikin, joka on parhaimmillaan oppimisen välineenä, ei itse kohteena.

Melkoista asiantuntijuuden jakamista! Iloa, intoa ja rohkeutta jokaiselle! Digiloikka alkaa pienin askelin. Ja jokainen askel on matka eteenpäin.

Vuorovaikutteinen käsi -ominaisuudet

Aivomyrskyjä, tunteiden tulkintaa ja minglausta

Lumipallo -reflektointia

Aamulla annoimme aivoillemme jumppatuokion: lähdimme liikkeelle Lumipallo -reflektoinnin kautta kielitietoisen oppimisen oppimaisemaan. Luimme artikkelin, nostimme niistä esille väitteitä ja keskustelimme niistä. Kielitaidon tasokuvauksilla liikuimme luetun ymmärtämisen viitekehyksessä kun ymmärsimme lukemaamme (sanoja ja lauseita tekstissä), tunnistimme tuttuja sanontoja kun niitä luettiin hitaasti (väittämät) ja tuotimme puhetta ja kävimme suullista vuorovaikutusta yksinkertaisissa keskusteluissa esittäen mielipiteitä (kun perustelimme mielipiteemme).
Tämä olikin melkoinen "lumipallo"! Totesimme, että aivan liian harvoin saamme aikaa pedagogisille keskusteluille, jotka olisivat todella tarpeellisia, jotta koulu kehittyisi, olisi tasa-arvoinen ja opettajat saisivat kouluttautua yhdessä. Totesimme, että pedagogiset keskustelut tuovat myös säröjä, joita ei tule pelätä: vain kohtaamalla erilaisia ajattelumalleja ja peilaamalla niitä omaan tilaamme, voimme oppia uutta ja edistää osaamistamme. Ne HYVÄT SÄRÖT - ja niihin liitetty hyvä tuki! Ne ovat äärimmäisen tärkeitä. Niitä tarvitsemme, mutta niiden kanssa emme saa jäädä yksin. Jo se, että tuntee särön syntyneen, on suuri harppaus eteenpäin: muutos on matkalla ja minä olen kyydissä! Yksi isoin keskustelun aihe oli se, kuinka tärkeää on edistää jokaisen oppimista ja osaamista kunkin omalla tasolla. Mahdollistaa ja viedä eteenpäin.




Ajatusriihestä ja säröjen ääreltä nousimme yhdessä luovuuden pajaan. Huikeaa oli nähdä, kuinka pienestä tunnetilasta syntyi oivallinen taideteos, joka loppupäivästä näyttäytyi virtuaalisena avatar-minglauksena. Moneen kertaan jonkun sanomana kuuluivat sanat: "Kuinka uskaltaisin?", "Uskalsin sittenkin", "Uskalsin ylittää itseni". Niinpä - kuinka uskaltaisimme opettajina luottaa osaamiseemme ja kykyihimme ja välittää se oppilaillekin: "Sinä riität ja uskallat - koska juuri tuollaisena olet ainutlaatuinen".

Tänään saimme nähdä monen ainutlaatuisen ainutlaatuista kohtaamista. Tänään saimme kuulla ja nähdä monta uskomattoman upeaa ja kaunista taideteosta. Tänään kieli oli ajattelun ja vuorovaikutuksen välineenä monella tapaa ja näimme maailman uusin silmin. Koska uskalsimme.

Videblan® virrassa

"Tavoitteena on kokea ja elää autenttinen, kielitietoinen oppimisprosessi ja saada pedagogisia työvälineitä funktionaalisen ja autenttisen kielenopetuksen oppimaiseman suunnittelun tueksi." 

Tällä tavoitteella lähdimme päivään. Päivä ei ollut ainoastaan matka kieleen, vaan myös tunteisiin, jotka ohjaavat aina jollain tasolla toimintaamme.  Ludwig Wittgenstein kirjoitti loogis-filosofisessa tutkielmassaan Tractatus Logico-Philosophicus 1920-luvulla, että kielen rajat ovat myös maailman rajat. Kieli toimii välittäjänä, kommunikoinnin välineenä ja tunteiden tulkkina. Tänään sukelsimme tähän ajatukseen syvästi, sillä oppimisprosessiamme ohjasivat tunteet.


Oppimaisemaksi meille muodostui sanataiteen galleria ja toimimme sanataiteilijoina.
Autenttisena päämääränä meillä oli Flash mob -esitykseen valmistautuminen ja sellaisen
esittäminen! Ei mikään pieni päämäärä! 

Lähdimme sanallistamaan tunnetilojamme Videbla® - sanallistavan kuvamenetelmän kautta: ensin tunnetiloja etsien, sitten niitä kuvantaen ja rajaten, ja sitten vielä erilaisilla sanoilla laajentaen ja erilaisiin runoihin tutustuen. Valmiit runomallit auttoivat meitä eteenpäin, jos koimme haastavana spontaanin runoilun. Runot kukin teki omalla, valitsemallaan, kielellä. Huomasimme, että muutamallakin sanalla saa luotua upean aforismin ellei innostu/osaa

Tunteiden sanoittaminen ei olekaan mikään helppo juttu. Tunteet kertovat meistä niin paljon ja niitä voi tulkita monin eri tavoin. Se, mitä välitän sanoillani, voi muokkautua kuulijan korvissa toisenlaiseksi. Runo voi koskettaa montaa ihmistä eri tavoin. Runolla on kieli, tunteella on kieli ja kuvilla on kieli - kuinka onnistun välittämään omat ajatukseni ja tunteeni? Kuinka kieltäni käytän ja millaista kieltä käytän?

Saimme elää melkoisen upean 3 minuutin ja 50 sekunnin tunnepolun kun lausuimme runojamme ja kuuntelimme toistemme. Vau! Melkoinen tunnematka!

Loppupäivästä tutustuimme erilaisiin appeihin ja sovelluksiin sekä näiden hyödyntämiseen opetuksessa ja oppimisessa. Nyt on eväsrepussa melkoisesti uutta! Elokuvaa, animaatiota, tietokilpailua... vaikka ja mitä! Nämä - tai osan näistä - kun saisi nyt arjessa käyttöön. Kielenoppimisessa ja muutoinkin. Autenttisissa, kommunikatiivisissa, oppimisen tilanteissa! 

Tänään käytetyt Videbla®-runomallit
I Wish -toiverunot
Similies -vertailevat runot
Shape -muotorunot
My favourite things -suosikkirunot

Tunnetaulut 
In English
På svenska

Digitarinoiden äärellä

Yleiseurooppalainen viitekehys kielitietoisen oppimaiseman suunnannäyttäjänä

Tänään autenttisen oppimaiseman rakennusaineet löytyivät yhdistelemällä Digitaalisen tarinankerronnan menetelmää yleiseurooppalaiseen viitekehykseen. Päivän työskentely suunniteltiin ilmentämään kielitietoista oppimaisemaa, missä viitekehyksen eri osa-alueet konkretisoituvat Digitaalisen tarinankerronnan eri työvaiheiksi.

Viitekehyksen osaamiskuvaukset:

• Tunnistan tuttuja sanontoja, kun minulle puhutaan hitaasti ja selvästi.
• Pystyn täyttämään lomakkeita, joissa kysytään henkilötietoja (kirjoittaminen)
• Selviydyn kaikkein yksinkertaisimmista keskusteluista (suullinen vuorovaikutus)
• Osaan käyttää yksinkertaisia sanontoja ja lauseita (puheen tuottaminen)

Hahmostudiossa kuvaukset käynnissä

Mobiilisti tulostellen

heräsivät eloon tarinakerronnan työpajassa, missä aamun tarinankerrontarentoutuminen johdatti elokuvantekijät hahmojen maailmaan.

Jokainen tunnisti tuttuja sanontoja, kun tarina kerrottiin selkeästi ja hitaasti, huolellisesti artikuloiden. 

Muovaillessa syntyivät elokuvan henkilöhahmot ja jokaiselle oma Id-kortti, joka ilmensi tehtävänä viitekehyksen kuvausta: *Pystyn täyttämään lomakkeita, joissa kysytään henkilötietoa (kirjoittaminen).

Tarinankerronnan polulla hahmot kohtasivat toisensa ja leikin tiimellyksessä saimme kokemuksen oppimistilanteesta, jossa jokainen saattoi todeta: *Selviydyn kaikkein yksinkertaisimmista keskusteluista (suullinen vuorovaikutus).

Tarinat muuntuivat pikkuhiljaa käsikirjoituksiksi, käiskirjoitukset kohtauksiksi ja kulissit valmistuivat. Kuvauksen jälkeen vuoropuhelu kiinnittyi osaksi digitaalista tarinaa ja jokainen sai kokemuksen, jossa *Osasi käyttää yksinkertaisia sanontoja ja lauseita (puheen tuottaminen). Puheen tuottamisen taitoa harjoiteltiin myös elokuvien ensi-illassa, missä ID-kortit toimivat apuna hahmojen esittelyssä ja palautteen antoa harjoiteltiin fraasi-vihjeiden avulla.

Kokonaisuudessaan Digitaalisen tarinankerronnan prosessi tarjosi autenttisen ja monipuolisen kielimaiseman, jossa kielen eri osa-alueet sulautuivat luontevasti kokonaisudeksi ja tarjosi kielenoppijoille monipuolisia kielimaisemia. Kieli oppimisen välineenä, kielenoppimisen autenttisuus, oppimistehtävän aihepiiristä ja oppijoiden elämismaailmoista nouseva sanasto, fraasit ja kielenkäyttötavat -tänään on puhuttu ja puuhattu myös laaja-alaisen osaamisen taitoja monipuolisesti kehittäen -yhdessä oppimista parhaimmilaan!

Hahmon ID -kortti

Elokuvissa