tiistai 10. syyskuuta 2019

You make my day!




Written by: Maarika Piispanen & Merja Meriläinen (kouluttajat)

Nice to see you all!                                                      

The Early bird gets the word – Iloa ja innostusta kielten opiskeluun!
Syksyn kielenvarhentamiskoulutukset pyörähtivät Kokkolassa ja Vaasassa käyntiin ilon ja innostuksen merkeissä. Päivä 1/3 oli alkamassa, ja ilmassa oli – jos ei suurta urheilujuhlan tuntua – niin ainakin odotusta ja jännitystä, niin kuin aina uuden asian äärellä oltaessa: osalla oli kokemusta enemmän, toisilla vähemmän. Osalla oli vahva kokemus alkuopetuksesta, mutta ei kielenopetuksesta, osalla taas substanssiosaaminen oli vahvaa, mutta pienten oppilaiden kanssa työskentely täysin vierasta… Mutta ei hätää, lupasimme, takasimme ja alleviivasimme, että tästä selvitään ja koulutuspäivien päätteeksi jokainen on varmasti vahvistunut ja voimaantunut – ja jopa innoissaan – tulevasta työtaipaleesta varhentamisen parissa.

Sen lisäksi, että koulutuksissa saimme verkostoitua toisten varhentajien kanssa, halu kouluttautua oli ilmeinen – olihan varhentamisesta tulossa meille kaikille todellinen asia viimeistään tammikuussa 2020, jolloin kaikki ekaluokkalaiset varhentavat, ja sitä varten olimme koolla. Hihat ylös siis!

You make my day!

Aloitimme päivät sukeltamalla yhdessä kahvilamaailmaan, jossa kouluttajina hääräsimme ”kahvilatäteinä” jututtamassa paikalle saapuvia kouluttautujia: -What would you like to have? Would you like to have some coffee or tea?
Pieni draamallinen askel osoittautuikin suureksi hyppäykseksi kielimaailmaan, sillä muutaman sanan vaihto vei meidät The Early Bird - Sweet Morning -kielikahvilaan, jossa jatkoimme vieraalla kielellä small talkin parissa esittäytymällä pöytäryhmissä toinen toisillemme ja kertomalla toisillemme odotuksistamme ja toiveistamme. Pöytäkeskustelujen ohessa saimme myös kouluttajina käydä jokaisen osallistujan kanssa pienen keskustelun kysymällä päivän fiiliksistä ja ojentamalla kannustuskynän, jonka kautta halusimme rohkaista osallistujaa koulutukseen ja samalla mallintaa opettajan toimintaa luokassa. Kullekin osallistujalle siis jaoimme tervehdyksen myötä kynän, jossa luki erilaisia kannustavia fraaseja, kuten You are super! tai You are happymaker! Tai You make me smile! Osallistujat toistivat kannustavia lauseitaan ja sovimme, että lauseet on hyvä muistaa pitää mielessä, sillä tarvitsemme niitä myöhemmin, kun kynät vaihtavat omistajaa uudemman kerran ja jaamme kohteliaisuuksia toinen toisillemme. Leikki oli viritetty ja kynät vaihtoivatkin omistajaa päivän aikana muutamaan otteeseen. Miten ihanalta kuulostikaan se, kun joku kertoi, You make my day!

Let´s make some pizza!

Ensimmäisen koulutuspäivän vietimme pitsan parissa opetellen pitsantekoon liittyvää sanastoa, tekemällä pitsamenuita ja leikkimällä pitserialeikkiä. Muun muassa. Miksi ihmeessä? Mitä tekemistä pitserialla on varhentamisen kanssa? Itse asiassa, aika paljonkin! Opetussuunnitelma nostaa – samoin kuin eurooppalainen viitekehys – oppilaan maailman, kiinnostuskohteet ja arkielämästä nousevat sanat ja tilanteet keskeiseen osaan työskentelyn lähtökohtia. Ja pitsanteko on yksi asia, joka on jokaista lasta lähellä. Tämän aihepiirin kautta tarkastelimme opetussuunnitelman tavoitteita ja eurooppalaisen viitekehyksen A1 -osaamiskuvauksia, ja pohdimme, kuinka ne näyttäytyvät oppilaan arjessa ja toiminnassamme. Tai paremminkin, kuinka opettajina suunnittelemme oppimisprosessit sellaisiksi, että ne kuljettavat oppilasta kohti näitä tavoitteita? Aika moneen kertaan yhdessä totesimmekin, että tähän tarvitsemme prosessia, emme yksittäisiä, irrallisia leikkejä ja pelejä, vaan nimenomaan suunniteltua oppimisprosessia, joka kuljettaa oppilasta eteenpäin hänen kielitaitoaan kehittäen ja syventäen hänelle tutuissa autenttisissa konteksteissa. Ja tämä prosessi tietysti näyttäytyy oppilaalle peleinä, leikkeinä ja kaikenlaisena lapsilähtöisenä toimintana, joka on kuitenkin tarkasti pohdittu ja suunniteltu siten, että jokainen toiminto syventää ja rakentaa oppilaan kielitaitoa sille asettamiemme tavoitteiden suuntaisesti. Tämän toiminnan näkyväksi tekemisessä kuntakohtaisella opetussuunnitelmalla on suuri merkitys: siinä tulee selkeästi näkyä, kuinka oppilaan kielitaitoa kehitetään A1-tason näkökulmista - Millaista osaamista kohden edetään ja millaista osaamista arvioidaan? Ja ennen kaikkea, kuinka opettajana suunnittelen oppimistuokiot ja -prosessit sellaisiksi, että ne kuljettavat oppilaita kohti tätä osaamista?


Tällä kertaa halusimme mallintaa tätä osaamisen edistämistä siis pitsatyöskentelyllä. Ihan niin kuin oppilaidenkin kanssa toimisimme. Niin, että jokainen osallistuja sai kokemuksen siitä, miltä tuntuu olla oppilaana mukana varhentamisen tuokiossa, ja kuinka opettaja niissä toimii. Iloa, innostusta, kokemusta ja varmuutta!

Päivän päätteeksi palasimme yhdessä oppimamme äärelle tarkastellen sitä seinälle valmistuvan display boardin kautta, ja kertasimme sen avulla, mitä kaikkea olimme oppimisprosessin kautta oppineet. Ja sitä olikin valtavasti! Jotta osaamisemme tulisi näkyväksi, liitimme siitä dokumentteja digitaaliseen oppimisen portfolioon – se jos mikä, toimii autenttisena dokumenttina kuljetusta matkasta ja osaamisesta, josta jokainen oppilas voi olla ylpeä. Ja josta jokainen opettaja voi olla ylpeä.









lauantai 9. helmikuuta 2019

Children Learn what they Live! –käytännön työkaluja kielen varhentamiseen






Varhennetun kielen opetus on aivan uusi opetuksen alue Suomessa ja onkin tärkeää, että opettajilla on tietoa ja taitoja uudenlaisten kieltenopetuksen oppimisympäristöjen, toimintakulttuurin ja pedagogiikan luomisessa. A1 -kielen varhentajat omaavat aivan erityisen osaamisen osana opettajuuttaan -osaamisen, jossa yhdistyvät pienten lasten pedagogiikka, funktionaalinen kielikasvatus sekä kontekstuaalis-pedagoginen kielenoppimisen oppimaisema. Tämä asiantuntijuus erottaa puuhastelijat pedagogeista ja me peukutamme pedagogeille!

Varhennetun A1 -kielen opetuksen tulo osaksi opetussuunnitelman perusteita tekee kielenopetuksesta tavoitteellista ja sen myötä kielitaidon osaamisesta arvioitavaa osaamista. Ennen opetussuunnitelmaan tuloa varhennetun kielen oppiminen ja opettaminen ovat muistuttaneet enemmän kielen omaksumista (acquisition) leikin ja laulun lomassa, sillä varsinaisia kielitaidolle asetettuja, arvioitavia, tavoitteita ei toiminnalla ole ollut.

Mitä arvioidaan, kun arvioidaan pienen varhentajan vieraan kielen kielitaitoa? Osallistunut innokkaasti? Tai vähemmän innokaasti? Ollut mukana ja saanut opetusta? Osoittaa kiinnostusta tai ei ole kiinnostunut? No ei ainakaan näin!

Peukku varhentajaopeille, pedagogeille ja arvioinnin ammattilaisille! Osaaminen tehdään näkyväksi ja se tulee näkyväksi, kun varhennetun kielen oppimisprosessit suunnitellaan niin, että kielitaidon kehittymiselle asetetut tavoitteet saavutetaan osana oppimisprosesseja. Varhentajan kehittyvä kielitaito avautuu autenttisissa kielenkäyttötilanteissa, tavoitteita kohti kuljettavissa oppimistilanteissa, jolloin  meidän on opettajina helppo sanallistaa oppilaan osaaminen suhteessa tavoitteisiin.


Tutkimukset osoittavat, että varhainen kielen aloitus on toteutettava huolellisesti, jotta sillä saavutetaan myönteisiä vaikutuksia ja niitä vaikutuksia, joita sille kansallisessa kieliohjelmassa ja opetussuunnitelmassa asetetaan. (Daryai-Hansen, Gregersen, Søgaard, 2014; Søgaard & Revier, 2015). Kielenopetuksen aloitusikä on kuitenkin vain yksi monista muuttujista, joilla nähdään olevan merkitystä kielitaidon kehittymiselle varhennetun kieltenopetuksen viitekehyksessä. (Meriläinen & Piispanen, 2019). 


Iloa ja innostusta varhennetun kielen opiskeluun!

Merja ja Maarika



Viime viikolla otimme tulevien luokanopettajien Kielen varhentamisen opetukseen mukaan pikkuoppilaat, joille englannin kieli oli koulukontekstissa aivan uusi tuttavuus!  Tuokio vei kaikki mennessään ja lasten upeat kortit, jotka herätettiin eloon IPadien avulla, saivat aplodit raikaamaan! Onnistumisen ja oppimisen ilo oli käsin kosketeltavaa ja mikä parasta, ensi syksynä kentälle jalkautuu osaava joukko uunituoreita opettajia, joilla on erityisosaamista  myös varhentamiseen liittyen!










keskiviikko 26. syyskuuta 2018

Check it out!

Kurkkaapas, mitä kielten varhentamisen seminaarissa puhuttiin!

Paljon uutta ja innostavaa kielen varhentamiseen!

https://www.helsinki.fi/fi/unitube/video/20931

perjantai 21. syyskuuta 2018

Innostavaa ja jännittävää!

Voiko kielten oppiminen olla innostavaa? Entäpä jännittävää? 

Tänään testasimme, ja totesimme, että kyllä voi! 

Sukelsimme kielen oppimisen maailmaan mysteerien matkassa – ja eipä aikaakaan, kun huomasimme, että me kaikki, reilu neljäkymmentä ”sukeltajaa”, olimme täysin kielen lumoissa, täynnä iloa ja innostusta! Miksi? Siksi, että prosessi vei meidät mennessään ja syvensi osaamistamme askel askeleelta. Siksi, että prosessi oli oppilaslähtöinen – toiminnallinen ja hauskoista aihepiireistä lähtevä. Siksi, että oppimisen polku oli suunniteltu tarkasti ja se oli kokonaisuus – ei irrallisia pikkujippoja, vaan yhteneväisesti etenevä oppimisen polku, jonka opettaja voi opettaa koko kokonaisuutena tai pieniksi tuokioiksi pilkottuina osina ilman, että prosessi kärsii.


Mysteeriä  aloimme selvittää tutustumalla värisanastoon laulaen ja leikkien. Kun olimme oppineet värisanaston alkeita, laitoimme sanat heti käyttöön  – leikin kautta tietenkin. Huikeaa oli huomata, että leikki oli itsessään eriyttävä – he, joille värit olivat vielä vaikeita, saivat luvan kanssa katsoa muiden toimintaa, ottaa kieltä rauhassa haltuun, ja oppia toisten tukemana. Leikissä opiskelimme ihan huomaamattamme myös numeroita ykkösestä kymmeneen, OHOS!

Prosessissa hujahti huomaamattamme reilu kolme tuntia! Prosessi olisi voitu pilkkoa pienempiinkin osiin, mutta huomattavaa oli se, että prosessi eteni ja syvensi oppimista koko ajan. Toinen huomattava piirre oli se, että huomaamattamme toimimme uudella kielellä hyvinkin nopeasti varsin luontevasti. Miksi näin? Siksi, että kielenoppimisenprosessi oli pohdittu niin tarkasti, että se syvensi jatkuvasti osaamistamme ja vei meitä kommunikoimaan turvallisesti ja tutusti sillä osaamisella, minkä olimme saavuttaneet!

No mitäpä siis mietin?
Pohdin sitä, että viime aikoina on kielten varhentamiskeskusteluissa puhuttu paljon siitä, kuinka tärkeää on oppia leikkien ja laulaen, oppilaslähtöisin menetelmin.

Tärkeitä asioita molemmat, mutta kuinka varmistetaan se, että kielten opetuksesta ei tule vain puuhastelua, vaan että sillä on todellakin punainen lanka, joka oikeasti edistää kielen oppimista prosessimaisesti, osaamista syventäen?

Ettei vain jäädä ainoastaan prosessin kontekstuaalis-pedagogisen varhennetun kielenoppimisen proseesin ykköstasolle (Meriläinen & Piispanen, 2018), vaan edetään prosessissa sen jokainen askel, aina neljännelle tasolle saakka: 1) Aloitetaan uuden kieliaineksen syöttämisestä (input +1), 2) Edetään kielen käyttöönottoon eli operationaaliseen vaiheeseen, 3) Tarjotaan autenttisia kielenkäyttökonteksteja, joissa oikeasti kommunikoidaan uudella kielellä sekä 4) Syvennetään ja tuetaan muodostunutta sanavarastoa sekä laajennetaan sitä edelleen. 

Jotta kielen kehityksen prosessi etenee niin, että kielestä tulee oikeasti kommunikoinnin väline, on prosessin jokainen vaihe käytävä läpi – muutoin prosessi jää vajaaksi ja toiminta helposti puuhasteluksi, jossa ei ole punaista lankaa, tavoitteita. Tarvitaan siis leikkiä ja laulua, toistoa ja toimintaa, kommunikointia ja ongelmanratkaisua, vuorovaikutteisuutta ja iloa, asian käsittelyä monilla aisteilla ja yhteistoiminnallisesti, aivan kuten tänään koimme  mysteerin parissa.

 Mysteerin parissa emme tänään kirjoittaneet mitään. Joku saattaisi ihmetellä, voiko oppimisprosessi edetä siitä huolimatta? Tämähän on varsin päinvastaista perinteistä kielen oppimista ajatellen! Kielen varhentamiseen liittyvä tutkimusperustaisuus puhuu kuitenkin juuri tämän toiminnallisen prosessin puolesta, jossa kirjoittamisen sija on hyvin vähäinen. Aivotutkija Minna Huotilaisen sanoin: ”En lähtisi uudella kielellä kirjoittamaan, vaan nimenomaan puhumaan, leikkimään ja laulamaan, altistamaan ja syventämään”. 

Iloa ja innostusta!

ps. Ei lintukaan kirjoittamalla lentämään opi – se tarvitsee riittävästi lähtötason taitoja (input +1), sitten se harjoittelee pesän lähettyvillä, nousee siivilleen ja kohoaa lentoon. Näkee maailmaa ja maisemia. Erilaisia oppimaisemia.

torstai 15. maaliskuuta 2018

Vuorovaikutteisuutta ja virtuaalisuutta

Tämän päivän yhteinen nimittäjä oli LUOVUUS!

Aurinkoinen Nivala, aurinkoinen Ulla.
Aamusta lähdimme raikkaaseen (-16) ja aurinkoiseen Nivalaan happihyppelylle. Virtuaalisuunnistus johti meidät kuuden eri kielen lähteille: uskomme, että Nivalan jokainen Jaakko on nyt varmasti herätetty aamulaululla :).

Päivä jatkui oman ID-kortin luomisella Vuorovaikutteista käsi -menetelmää hyödyntäen: kukin etsi, vaihtoi ja löysi itseä kuvaavia ominaisuuksia haluamallaan kielellä. Tämän jälkeen ominaisuudet koottiin omaan voimakorttiin, johon myös liitettiin oma kuva (tai olisi tässä voinut hyödyntää toki vaikka mielekästä lehdestä löydettyä kuvaa, joka olisi jostain syystä miellyttänyt itseä kovasti). Askartelutuokion jälkeen esittelimme itsemme toisillemme: tällainen minä olen! Monenlaiset luonteenpiirteet ja tavat toimia tulivat tutuiksi! Pohdimme myös muutamien kanssa näiden korttien hyödyntämistä: pyykkinaru luokkaan, johon kuvat laitetaan muistuttamaan meitä hyvistä ominaisuuksistamme, arvuuttelua korttien perusteella (kuka on iloinen, innokas, ujo, kekseliäs ja tykkää tutkia asioita?), jne...

Tutuilla viitekehyksen osaamisalueilla (A1) liikuimme tässäkin pienessä harjoitteessa:
  • Tunnistan tuttuja sanontoja, kun minulle puhutaan hitaasti ja selvästi.
  • Pystyn täyttämään lomakkeita, joissa kysytään henkilötietoja (kirjoittaminen)
  • Selviydyn kaikkein yksinkertaisimmista keskusteluista (suullinen vuorovaikutus)
  • Osaan käyttää yksinkertaisia sanontoja ja lauseita (puheen tuottaminen)








Loppupäivästä otimme käyttöömme erilaisia virtuaalisovelluksia ja appeja pohtien niiden hyödyntämistä opetuksessa. Appeina mukana olivat tällä kertaa seuraavat:


X-note (virtuaalirata)
Chatterpix (puhuva pää)
Word cloud (sanapilvi)
Word salad  (sanapilvi)
Hirsipuu (tai hang man)
Tagxedo (sanapilvi, jossa sanat voi laittaa tiettyyn muotoon. Löytyy netistä www.tagxedo.com)
Clips (realityvideo: ota kuva ja äänitä sen päälle puhettasi)
Little story creator (tee kirja)
Book creator (tee kirja)
  Build your wild self (tee itsestä hauska selfie)
Shadow puppet edu (videotyökalu)
Puppet pals (animaatiotyökalu)
QR generator (tee qr-koodeja)

Aforismikortit: www.kohtaamisengalleria.f



Näistä sovelluksista/nettisivuista jokainen oli sellainen, jossa oppilaan on käytettävä omaa luovuutta ja ongelmanratkaisutaitoja. Valmiita oikein/väärin -vastausvaihtoehtoja ei ole. Miksi näin? Siksi, että uskomme, että jokainen peli/sovellus voi toimia myös oppimispelinä kun sille annetaan tavoitteet ja tehtävänanto ohjaa kohti tavoitteen saavuttamista (esim.Puppet pallsin näkökulmasta:  käsikirjoita pieni tarina, etsi sille hahmot ja tausta, harjoitelkaa animaatiota ja äänittäkää se...). Näkökulmana se, että oppilas on TUOTTAJA eikä ainoastaan KULUTTAJA, kuten monissa valmiiksi pureskelluissa oppimispeleissä usein käy. Tällöin mobiililaitteet ja tieto- ja viestintätekniset laitteet toimivat nimenomaan TYÖKALUINA oppimisessa eikä itsetarkoituksena. Ihan kuten kielikin, joka on parhaimmillaan oppimisen välineenä, ei itse kohteena.

Melkoista asiantuntijuuden jakamista! Iloa, intoa ja rohkeutta jokaiselle! Digiloikka alkaa pienin askelin. Ja jokainen askel on matka eteenpäin.
Vuorovaikutteinen käsi -ominaisuudet














keskiviikko 14. maaliskuuta 2018

Aivomyrskyjä, tunteiden tulkintaa ja minglausta

Lumipallo -reflektointia
Aamulla annoimme aivoillemme jumppatuokion: lähdimme liikkeelle Lumipallo -reflektoinnin kautta kielitietoisen oppimisen oppimaisemaan. Luimme artikkelin, nostimme niistä esille väitteitä ja keskustelimme niistä. Kielitaidon tasokuvauksilla liikuimme luetun ymmärtämisen viitekehyksessä kun ymmärsimme lukemaamme (sanoja ja lauseita tekstissä), tunnistimme tuttuja sanontoja kun niitä luettiin hitaasti (väittämät) ja tuotimme puhetta ja kävimme suullista vuorovaikutusta yksinkertaisissa keskusteluissa esittäen mielipiteitä (kun perustelimme mielipiteemme).
Tämä olikin melkoinen "lumipallo"! Totesimme, että aivan liian harvoin saamme aikaa pedagogisille keskusteluille, jotka olisivat todella tarpeellisia, jotta koulu kehittyisi, olisi tasa-arvoinen ja opettajat saisivat kouluttautua yhdessä. Totesimme, että pedagogiset keskustelut tuovat myös säröjä, joita ei tule pelätä: vain kohtaamalla erilaisia ajattelumalleja ja peilaamalla niitä omaan tilaamme, voimme oppia uutta ja edistää osaamistamme. Ne HYVÄT SÄRÖT - ja niihin liitetty hyvä tuki! Ne ovat äärimmäisen tärkeitä. Niitä tarvitsemme, mutta niiden kanssa emme saa jäädä yksin. Jo se, että tuntee särön syntyneen, on suuri harppaus eteenpäin: muutos on matkalla ja minä olen kyydissä! Yksi isoin keskustelun aihe oli se, kuinka tärkeää on edistää jokaisen oppimista ja osaamista kunkin omalla tasolla. Mahdollistaa ja viedä eteenpäin.




Ajatusriihestä ja säröjen ääreltä nousimme yhdessä luovuuden pajaan. Huikeaa oli nähdä, kuinka pienestä tunnetilasta syntyi oivallinen taideteos, joka loppupäivästä näyttäytyi virtuaalisena avatar-minglauksena. Moneen kertaan jonkun sanomana kuuluivat sanat: "Kuinka uskaltaisin?", "Uskalsin sittenkin", "Uskalsin ylittää itseni". Niinpä - kuinka uskaltaisimme opettajina luottaa osaamiseemme ja kykyihimme ja välittää se oppilaillekin: "Sinä riität ja uskallat - koska juuri tuollaisena olet ainutlaatuinen".

Tänään saimme nähdä monen ainutlaatuisen ainutlaatuista kohtaamista. Tänään saimme kuulla ja nähdä monta uskomattoman upeaa ja kaunista taideteosta. Tänään kieli oli ajattelun ja vuorovaikutuksen välineenä monella tapaa ja näimme maailman uusin silmin. Koska uskalsimme.


tiistai 13. maaliskuuta 2018

Videblan® virrassa

"Tavoitteena on kokea ja elää autenttinen, kielitietoinen oppimisprosessi ja saada pedagogisia työvälineitä funktionaalisen ja autenttisen kielenopetuksen oppimaiseman suunnittelun tueksi." 

Tällä tavoitteella lähdimme päivään. Päivä ei ollut ainoastaan matka kieleen, vaan myös tunteisiin, jotka ohjaavat aina jollain tasolla toimintaamme.  Ludwig Wittgenstein kirjoitti loogis-filosofisessa tutkielmassaan Tractatus Logico-Philosophicus 1920-luvulla, että kielen rajat ovat myös maailman rajat. Kieli toimii välittäjänä, kommunikoinnin välineenä ja tunteiden tulkkina. Tänään sukelsimme tähän ajatukseen syvästi, sillä oppimisprosessiamme ohjasivat tunteet.


Oppimaisemaksi meille muodostui sanataiteen galleria ja toimimme sanataiteilijoina.
Autenttisena päämääränä meillä oli Flash mob -esitykseen valmistautuminen ja sellaisen
esittäminen! Ei mikään pieni päämäärä! 

Lähdimme sanallistamaan tunnetilojamme Videbla® - sanallistavan kuvamenetelmän kautta: ensin tunnetiloja etsien, sitten niitä kuvantaen ja rajaten, ja sitten vielä erilaisilla sanoilla laajentaen ja erilaisiin runoihin tutustuen. Valmiit runomallit auttoivat meitä eteenpäin, jos koimme haastavana spontaanin runoilun. Runot kukin teki omalla, valitsemallaan, kielellä. Huomasimme, että muutamallakin sanalla saa luotua upean aforismin ellei innostu/osaa

Tunteiden sanoittaminen ei olekaan mikään helppo juttu. Tunteet kertovat meistä niin paljon ja niitä voi tulkita monin eri tavoin. Se, mitä välitän sanoillani, voi muokkautua kuulijan korvissa toisenlaiseksi. Runo voi koskettaa montaa ihmistä eri tavoin. Runolla on kieli, tunteella on kieli ja kuvilla on kieli - kuinka onnistun välittämään omat ajatukseni ja tunteeni? Kuinka kieltäni käytän ja millaista kieltä käytän?

Saimme elää melkoisen upean 3 minuutin ja 50 sekunnin tunnepolun kun lausuimme runojamme ja kuuntelimme toistemme. Vau! Melkoinen tunnematka!

Loppupäivästä tutustuimme erilaisiin appeihin ja sovelluksiin sekä näiden hyödyntämiseen opetuksessa ja oppimisessa. Nyt on eväsrepussa melkoisesti uutta! Elokuvaa, animaatiota, tietokilpailua... vaikka ja mitä! Nämä - tai osan näistä - kun saisi nyt arjessa käyttöön. Kielenoppimisessa ja muutoinkin. Autenttisissa, kommunikatiivisissa, oppimisen tilanteissa! 

Tänään käytetyt Videbla®-runomallit

I Wish -toiverunot
Similies -vertailevat runot
Shape -muotorunot
My favourite things -suosikkirunot

Tunnetaulut 
In English
På svenska